Tää on taas näitä päiviä, joita aina muutama mahtuu joka vuoteen. Läheisyyden kaipuu iskenyt. Luulisi että tässä vuosien varrella olisi jo tottunut asiaan, mutta kyllä se aina vaan pistää ärsyttämään. En nyt läheisydellä tarkoita välttämättä seksiä vaan ihan viattomampaa; halausta, elokuvan katsomista sylikkäin tms. Sellaista mukavaa yhdessäoloa.

Eniten asiassa ärsyttää oma kyvyttömyys tehdä asian eteen jotain. Rohkeampi varmaan lähtisi baariin tms. etsimään helpotusta, mutta oma luonteeni ei moiseen taivu. Sen sijaan kirjoittelen tässäkin tapauksessa tätä blogi merkintää :) Yleisemmin se menee itsellä siihen, että ärsyttää päivän tai pari ja sitten elämä jatkuu normaalina. Suurimman osan ajasta viihdyn itsekseni vallan mainiosti, mutta sitten tulee näitä päiviä..

Toisaalta, vaikka läheisyyttä kaipaa, niin se myös pelottaa.  Sen verran pitkään tullut itsenäisesti elettyä, ettei oikeastaan haluaisi luopua edes pienestä palasesta sitä omaa itsenäisyyttä. Toisaalta haluaisi, toisaalta ei..vaikea päätös. Luonne on esteenä, mutta kuitenkin osa itsestä kaipaa muuta. Kai sitä vaan pitäisi ottaa itseä niskasta kiinni ja päättää mitä haluaa.

Nojoo, liekö tässä tekstissä nyt mitään varsinaista pointtia. Toivottavasti ei ihan tunnevammaisen kuvaa anna kuitenkaan :)